23

Ensimmäinen kappale on kirjoitettu aika lailla vuosi sitten, mutta koska bloggaminen oli tuolloin niin epäsäännöllistä, jätin sen julkaisematta. Päätin lisätä sen kuitenkin nyt tähän tekstiin, vuoden jälkeisiin tunnelmiin, sillä täytin tänään 23 vuotta.

***

Täytin parisen viikkoa sitten 22 vuotta. Mietiskelin elämääni ja mitä kaikkea mulle onkaan vuoden aikana tapahtunut, niin hyviä kuin huonoja asioita. Aika hurja vuosi ollut, mutta on tähän mahtunut paljon hyvääkin. Olen löytänyt ympärilleni ihan mahtavia tyyppejä, lähentynyt mun ystävien kanssa entisestään ja tajunnut olla hukkaamatta energiaa sellaisiin suhteisiin, jotka ei loppupeleissä anna mun elämään mitään positiivista, vaan lähinnä kuluttavat voimavaroja. Tämä vuosi on ollut suuren henkisen kasvun ja aikuistumisen vuosi. Vaikka edelleen olen aika hukassa esimerkiksi sen suhteen, että mikä musta tulee isona, niin moneen muun asian suhteen oon kokenut jonkintasoisen valaistumisen.

***

Sellaisissa tunnelmissa painittiin siis vuosi sitten. Varmasti olen kasvanut henkisesti ja aikuistunut jonkin verran joka vuosi, mutta tällä hetkellä olo on todella ristiriitainen. Oon ollut varmaan koko mun aikuisiän ajan - tai siis ajan jona olen ollut täysi-ikäinen jotenkin hakusessa. Lähiaikoina oon pohtinut paljon oman elämän ja elämän tarkoitusta yleisesti ja jotenkin mun pienet aivot on ihan sippuralla kaikesta.

Nautin mun elämästä ja olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen kaikesta, mitä se on tuonut tullessaan. Silti, ajoittain mun olo on vähän sellainen millainen kärpäsellä on varmaan kun se on vahingossa eksynyt sisätiloihin. Se yrittää epätoivoisesti etsiä pääsyä takaisin ulkomaailman vapauteen, mutta törmää jatkuvasti lasiin. Ahdistunut.

Varsinkin näin syntymäpäivän aikaan sitä rupeaa helposti miettimään mitä pitäisi olla jo saavutettuna. Mitä muut mun ikäiset tekee tai on jo tehneet. Olin kesän alussa mun ala-asteen ajan parhaan ystävän valmistujaisissa, hän valmistui tradenomiksi. Mulla taas on kirjoitukset vasta edessä, nyt syksyllä ja keväällä saan vihdoin lakin päähän. Olin onnellinen ja ylpeä ystävästäni, mutta samalla mielessäni tunsin olevani itse epäonnistunut.

Nyt olen yrittänyt kääntää ajatusmalliani. En ajattele asioita, joita en ole vielä saavuttanut, vaikka muut ehkä ovat. Minä en ole kuin muut, eivätkä muut ihmiset ole minä. Nyt keskityn siihen kuka olen ja mitä itse olen saavuttanut. Myönnän roikkuneeni liian kauan omalla mukavuusalueella ja ns. mennyt virran mukana, ilman mitään isompaa suunnitelmaa. Elänyt hetkessä ja nauttinut.

Eikä siinä mitään väärää. Nyt 23 mittarissa ja on aika vaihtaa vaihdetta. Haaveilu ja unelmointi tekemiseen ja toteuttamiseen. Edelleen hetkistä nauttien, mutta pelkällä haaveilulla löydän itseni tästä samasta tilasta vielä kymmenen vuoden päästä. Sen sijaan, että miettisin mitä olisi tai pitäisi tehdä, tulee kysyä mitä haluan tehdä? Ja vain kokeilemalla erilaisia asioita (myös niitä, joita ei ehkä ensin huvittaisi) se voi selvitä.

Olen todella intohimoinen ihminen ja kun löydän asian, joka kiinnostaa, niin mut on todella vaikea saada irti siitä.

Esimerkiksi kirjoittaminen, kun ajatus virtaa saatan istua koneen tai lehtiön ääressä useita tunteja. Sama lukemisen kanssa, lapsena luin öisin aina salaa peiton alla kirjoja taskulampun avulla. Kun kuulin äidin tai isän lähestyvät askeleet, sammutin lampun ja leikin nukkuvaa. Kirjat veivät mukanaan ja aina oli pakko lukea vielä yksi kappale. Ja vielä yksi. Joskus niin kauan, että havahduin aamuyöllä neljän aikoihin siihen, että kirja oli kokonaan luettu. Omaan saman intohimon luomista kohtaan, kuten askartelu, vaatekokonaisuuksien miettiminen ja sisustaminen. Se mun juttu on varmasti jotakin näistä, yhdistettynä.

Jokainen elämä on ainutlaatuinen ja kaikilla on se oma polku, jota pitkin kulkee. Alku ja loppu on kuitenkin sama, mutta se mitä väliin mahtuu voi vaihdella aika lailla. Ei sen tarvitse mennä niin kuin jollain muulla menee. Häpeä siitä, ettei ole kulkenut osoitettua polkua, on turha. Polulta saa ja pitää poiketa, jotta voi löytää oman tien.

- Jannina