AJATUKSIA

Hei. Tylsää aloittaa postaus pahoitteluilla, mutta koen niiden olevan nyt paikoillaan kun edellisestä postauksesta on kulunut melkein kaksi kuukautta. Motivaatio on nollissa aivan kaiken suhteen. Kylmät säät toivat mukanaan vuosittaisen syysmasennuksen ja mun on aika vaikea keksiä aamulla syitä nousta ylös sängystä. Tietysti velvollisuudet - kuten työ - on hoidettava, mutta siihen se oikeastaan jääkin ja kaiken muun olen lokeroinut turhaksi ja tarpeettommaksi. Näihin lukeutuu valitettavasti niin koulu kuin urheilukin. Mieluiten makaan sohvalla ja turrutan aivot Geordie Shore -maratonilla, tai katson Modern Familyn tuotantokausia ties monetta kertaa, sillä kaikki muu on yksinkertaisesti liikaa.

Elämä ei ole reilua. Usein kuulee puhuttavan, että sillä on tapana paiskata kaikki vastoinkäymiset kerralla syliin. Todella vittumaista. Ehkä tarkoitus on rämpiä, selviytyä niistä koettelemuksista parhaansa mukaan, jotta voi nousta sieltä vahvempana kuin koskaan. Se mikä ei tapa, vahvistaa (ja sattuu muuten ihan helvetisti).

Vielä vähän aikaa sitten oli toisenlaista. Oli iloisia uutisia, ihania uutisia jotka halusin jakaa myös blogissani heti kun aika olisi oikea. Haaveilin, että käyn ostamassa ne pienet, ihan minikokoiset Air Forcet sekä kuvittelin päässäni tilanteen, jossa haen ysiluokkansa päättävälle teinille muutaman bissen iltaa varten. Ja kaikesta muusta mitä siihen väliin mahtuisikaan, sillä mä saisin helmikuussa pikkuveljen. Naureskeltiin yhden kaverin kanssa, että pikkujäbähän on jo 3-vuotiaana Jokereiden junnuleirillä ja hokkarit on jalassa ennen kuin opitaan edes kävelemään.

Mutta vaikka miten yrittäisi suunnitella ja valmistautua, eivät asiat aina mene niin kuin niiden pitäisi ja se on osa elämää. Silti, viime viikolla siunaustilaisuudessa katsoessani pientä arkkua, en voinut ajatella muuta kuin miten helvetin väärin se on. Ei niin pieniä arkkuja saisi olla. Ei sellaisia saisi edes tehdä.

Niin.. Siinäpä niitä nyt olisi, osa ajatuksiani ja elämääni. Tulevaisuudesta ja blogin tulevaisuudesta en osaa oikein sanoa mitään, kirjoitan jos siltä tuntuu. Ehkä postailen vain kuvia, jokatapauksessa ihan fiilispohjalta mennään ja tehdään. Nyt en voi kuin ottaa päivän kerrallaan ja toivoa, että paremmat ajat ovat edessä.

Love, Jannina